MM-kyykkä

Akateemisen Kyykän MM-kilpailut Tampereella

Oulun Akateeminen Mölökky- ja Kyykkäseura ry on aktiivisesti osallistunut Tampereella järjestettäviin Akateemisen Kyykän MM-kilpailuihin heti perustamisesta lähtien.

MM-kyykkä 2017

2017 MM-kyykkä sisälsi edellisvuoden tapaan kolme sarjaa: PRO, yleinen ja naisten sarja. Poikkeuksellisen talvisissa oloissa pelattu turnaus toi tuttuun tapaan mitaleita ja mestaruuksia Ouluun. PRO-sarjassa mestaruutensa sai viimein kaksi vuotta finaalit ryssinyt SuppoHauet kokoonpanolla Ukko-Pekka Yliranta, Antti Eronen, Hannu Oksman ja Enni Yliranta. VaPuPiPu vei kolmossijan pronssipelissä tamperelaisilta ja kuudenneksi tullut Tekniikan Ihmelapaset ja seitsemänneksi yltänyt aitoa_menoa täydensivät oululaismenestystä. Yleisessä sarjassa paras oululaisjoukkue Kapulapojat sijoittui vasta kuudenneksi seuraavan 18cmbnis Originalin tullessa vasta kymmenenneksi (saatanan tunarit!). Naisten sarjassa SuHan Naiset ottivat toisen perättäisen mestaruutensa edellsivuoden tapaan näytöstyyliin. Joukkueessa pelasivat Jenny Ilonen, Inkeri Sairanen, Oona Kivelä ja Helmi Glumoff. TUHEROT tulivat hienosti viidenneksi. Tänä vuonna kaivonkansi ei ollut pelineliössä, mutta finaalihäkissä kuitenkin.

PRO-sarja:
1. SuppoHauet
2. Skepparklubben
3. VaPuPiPu
4. av Kuoleman Rekat
6. Tekniikan Ihmelapaset
7. AiM – aitoa_menoa

Yleinen sarja:
6. Kapulapojat
10. 18cmbnis

Naisten sarja:
1. SuHan Naiset
5. TUHEROT

MM-kyykkä 2016

Vuoden 2016 MM-kyykkään Tampereelle lähdettiin Oulusta korjaamaan edellisvuoden mestaruuspuutosta. Ensimmäistä kertaa MM-kyykässä mukana ollut PRO-sarja keräsi kivenkovia kutsujoukkueita Oulusta, lappeen Rannasta ja Tampereelta ja näin ollen kisat käytiin kolmessa eri sarjassa. PRO-sarjan voittoon ylsi luonnollisesti oululainen Tekniikan Ihmelapaset kokoonpanolla Henri Lahtinen, Antti Piippo, Herkko Kylli ja Juha Parkkila. Hopealle tuli toistamiseen SuppoHauet ja kahdeksan sakkiin mahtuivat vielä viidenneksi tullut VaPuPiPu ja seitsemänneksi tullut aitoa_menoa. Yleisessä sarjassa mitalikantaan jyräsi Varpusparvi, jonka pronssi pelasti edes osan oululaiskasvoista helpotetussa sarjassa. Pesukone ylsi viidenneksi ja Suhteellisen Halvat Barbiet seitsemänneksi. Naisten sarjassa Oulu otti suvereenisti kultaa SuHan Naisten napatessa mestaruuden näytöstyyliin. Mestaruusjoukkueessa pelasivat Enni Dahl, Oona Kivelä, Jenny Ilonen ja Inkeri Sairanen. Mainittakoon vielä, että finaalikentällä pelineliössä sijainnut kaivonkansi herätti paheksuntaa PRO-sarjan välineurheilijoissa, joiden heittoon vaikuttavat tietenkin sipulin sijaan lähinnä ulkoiset olosuhteet.

PRO-sarja:
1. Tekniikan Ihmelapaset
2. SuppoHauet
3. Skepparklubben
4. av bile-danit
5. VaPuPiPu
7. AiM – aitoa_menoa

Yleinen sarja:
1. KanKi
2. Lauluyhtye Sulottaret
3. Varpusparvi
4. Perse Punanen, Naama Sininen
5. Pesukone
7. Suhteellisen Halvat Barbiet

Naisten sarja:
1. SuHan Naiset

MM-kyykkä 2015

MM-kyykkään 2015 lähdettiin oululaisittain mitattuna sankoin joukoin. Kentät olivat perinteiseen tapaan vaihtelevassa kunnossa ja lumitilanne olisi voinut olla parempikin. Tällä kertaa yleisen sarjan voittoon ylsi vain yksi oululainen Samuli Komulaisen gloryhuntatessa Kyykkäjumalien sekajoukkueessa. Hopealle sijoittui SuppoHauet ja pronssimitalit kaulaansa sai VaPuPiPu. VaPuPiPu pullautti podiumilta neljänneksi jääneen Tekniikan Ihmelapaset tiukan pinkeässä pronssimatsissa. Pesukone sijoittui kahdeksanneksi, täydentäen oivallista oululaismenestystä. Naisten sarjassa jäätiin tällä kertaa ilman mitaleita, sillä paras oululaisjoukkue TUHEROT jäi niukasti neljänneksi.

Yleinen sarja:
1. Kyykkäjumalat
2. SuppoHauet
3. VaPuPiPu
4. Tekniikan Ihmelapaset
8. Pesukone

Naisten sarja:
1. Huomenna Buranaa
2. Pakastekana
3. Ompeluseura
4. TUHEROT

MM-kyykkä 2014

Lauantaina 15.2. pelatut Akateemisen (asfaltti) kyykän MM-kilpailut päättyivät jälleen kerran VaPuPiPu:n voittoon. Mestaruusjoukkueeseen ei tällä kertaa banaaneja kaivattu ja kultaiset mitalit ansaittiin kokoonpanolla Joonas Leskinen, Jarno Seppänen, Jukka Komulainen ja Olli Huoviala. Finaalipelissä VaPuPiPu otti mittaa Jarrutytöistä, mutta moninkertainen mestari VaPuPiPu ei taipunut edes tyttöjen edessä. Hopeiset mitalit kaulaansa saivat tänä vuonna siis Jarrutytöt. Ouluun oli lähellä tulla kolmoisvoitto, kun AiM_Kunnian_Miehet kohtasivat pronssipelissä lappeen Rantalaisia, mutta tällä kertaa AiM-Junan voima ei riittänyt pronssille. Myös muita oululaisia joukkueita pääsi turnauksessa pitkälle, mutta joukkueiden kohtalona oli tulla muiden oululaisten tiputtamiksi. Naisten sarjassa ei tänä vuonna menestystä tullut.

Yleinen sarja:
1. VaPuPiPu
2. Jarrutytöt
3. PaVa 05
4. AiM_Kunnian_miehet
10. Ville Peltonen
12. Boris, Sergei och Dimitri
15. Tekniikan Ihmelapaset

MM-kyykkä 2013

Oulun kyykkäliigojen pyöriessä käytiin pelaamassa kyykkää myös muualla ympäri Suomea. Powicupin lisäksi käytiin perinteiseen tapaan kahden bussin voimin Tampereella 15.2. pelatussa Akateemisen kyykän MM-kisoissa. Tällä kertaa kaksoisvoitto tuli yleisessä sarjassa kun Vapupipu kirkasti viime vuotisen prossin kultaiseksi ja Jarrupartio siboolin siivittämänä ylsi toiselle sijalle. AiMin poikien kohtaloksi koitui Tampereen uusin voima, anaalivandaalit, joten sijoitus oli neljän parhaan ulkopuolella. Top 20:een mahtui tällä kertaa kuusi oululaista  joukkuetta joista yksi oli viime vuonna naisten sarjan voittanut Jarrutytöt.

Naisten sarjassa tällä kertaa voitto jäi Tampereelle, mutta pitkän linjan kyykkääjät Harakat ylsivät mitalisijoille. Ympin tyttöjen vahvaa suoritusta osoittavat sijoitukset kymmenen parhaan joukossa.

Yleinen sarja:
1. VaPuPiPu
2. Jarrupartio
5. AiM_Kunnian_miehet
14. Pesukone
16. The No Bad Yellows
19. Jarrutytöt

Naisten sarja:
1. DDR:n miesvoimistelijat
2. Harakat
5. Pinppi-69
7. Lortto-69

MM-kyykkä 2012

Oulun kyykkäliigojen pyöriessä miltei ylikierroksilla käytiin menestystä hakemassa myös muilla paikkakunnilla.  Tampereella 11.2. pelatussa Akateemisen kyykän MM-kisoissa Oulun kahden bussillisen suuruinen edustajisto otti tuttuun tapaan kaksoisvoiton naisten sarjassa ja vaikka lappeen Ranta veikin tänä vuonna yleisen sarjan mestaruuden, niin top 5:ssä oli neljä Oululaista joukkuetta.

Yleinen sarja:
1. 29 Anustappia
2. Blagitarius Blagiators
3. VaPuPiPu
4. Ossaajat
5. Äärimmäisen Hanpit Miehet
10. AiM_Kunnian_miehet

Naisten sarja:
1. Jarrutytöt
2. VIP
6. Pinppi-69
10. Lortto-69

MM-kyykkä 2011

Oulu saavutti kaikkien aikojan parhaan tuloksen MM-kyykässä ja mitalisade oli sen mukainen.

Yleisessä sarjassa voittajaksi selviytyi toista kertaa peräkkäin VaPuPiPu samalla joukkueella kuin edellisenäkin vuonna.

Finaalissa oli vuorossa ensimmäistä kertaa pelkkien oululaisten välinen taisto, vaikka juontaja toista joukkuetta lappeen Rantalaisiksi luulikin. Hopeaa sai siis Blagitarius Blagiators.

Myös pronssipelissä oli oululaista väriä, sillä Äärimmäisen Hanpit Miehet pelasi lappeen Rantalaisia vastaan. Valitettavasti paukut oli annettu jo välierässä oulun tiimiä vastaan ja lappeen Rannan pojat veivät pronssin. Seuraava oululainen joukkue olikin jo sijalla 5., josta löytyy STH.

Naisten sarjassa voiton vei Jarrutytöt lyötyään finaalissa kolme edellistä turnausta voittaneen WIT Blankon. Täten myös naisten sarjan finaalissa oli enimmäkseen oululaisia mukana. Seuraava oululainen joukkue oli Pinppi-69, joka sijoittui STH:n tavoin sijalle 5.

MM-kyykkä 2010

Oulusta MM-kyykkään lähtenyt “keräilyerä” VaaleenPunasetPippeliPuppelit hoiti homman kotiin ja toi ensimmäisen akateemisen kyykän yleisen sarjan maailmanmestaruuden Ouluun.  Joukkueessa pelasivat Joonas Leskinen, Jarno Seppänen, Olli Huoviala ja Jukka Määttä.

Finaalissa VaPuPiPu nujersi lappeen  Rannan eläkeikää hipovan tiimin, joka on hallinnut MM-kyykkää jo  monta vuotta. Finaali ei tasolla huimannut (-14 – -17), mutta kukapa tilastoja katselee, vain voitto ratkaisee! Oulun pojat pelasi koko turnauksen “keskiheikkoa” peliä, mutta vastustajan mukaan. Lopputuloksena siis maailmanmestaruus, hyvä Oulu!

Muista yleisessä sarjassa pitkälle edenneistä oululaisista joukkueista STH sijoittui kymmenenneksi ja Ossaajat 17.:a.

Naisten sarjassa voiton nappasi jo kolmatta kertaa peräkkäin WIT Blanko. Toiseksi sijoittui Pinppi-69, Harakat puolestaan oli seitsemäs ja Penppu-69 kymmenes.

Yleisen sarjan tulokset.

Naisten sarjan tulokset.

MM-kyykkä 2009

Yleisessä sarjassa jäätiin vaihtelun vuoksi ilman mitaleita, parhaiten menestyivät Äärimmäisen Hienot Miehet nelossijalla. Naisten sarjan voiton vei toista kertaa putkeen WIT Blanko, jonka riveissä viskoi taasen kolme seuran ylpeää jäsentä: Tiina Viitanen, Inga-Liisa Jomppanen ja Heidi Oja. Onnittelut heille!

Yleinen sarja:

  • 4. Äärimmäisen Hienot Miehet
  • 10. KombostiKobla
  • 13. BarBEIBEque
  • 21. Blagitarius Blagiators
  • 22. SIK Bastards
  • 26. Ks. Eny
  • 41. STH
  • 47. Ossaajat
  • 87. KartunWatkaajat
  • 97. Kyrppä69
  • 122. C3H5Ossaajat
  • 147. Hanpit
  • 155. Boss
  • 163. WonderChild
  • 169. Team Horsepower
  • 259. Ticet
  • 309. DBI
  • 396. Droit
  • 411. Kakkossaajat

Naisten sarja:

  • 1. WIT Blanko
  • 7. Pinppi69
  • 8. Penppu69
  • 29. Kilpparit
  • 47. Räkätit
  • 54. Harakat

 

 

MM-kyykkä 2008

Keväällä 2008 Oulu otti kolmoisvoiton naisten sarjassa ja yleisessä STH sijoittui toiseksi. lappeen Rannan hirmujen voittaminen jäi tällä kertaa vaivaisen yhden kyykän päähän.

Yleinen sarja:

  • 2. STH

Naisten sarja:

  • 1. WIT
  • 2. SIK Biaz
  • 3. Pinppi 69

 

MM-kyykkä 2007

Vuonna 2007 oululaisväriä nähtiin jälleen finaalissa Pacbrosin ottaessa kotiinviemisinä hopeaa. Naisten sarjassa Pinppi 69 ylsi pronssille. Firmasarjassa TEK otti kultaa sekä TEK Junnut pronssia. Molemmat joukkueet olivat oululaispitoisia.

Yleinen sarja:

2. Pacbros

Naisten sarja:

3. Pinppi 69

MM-kyykkä 2006

Vuonna 2006 Ouluun tuli kaikkien aikojen ensimmäiset kultamitalit MM-kisoista, kun SIK Biaz voitti naisten sarjan Pinppi-69:n ollessa toinen. Yleisessä sarjassa Kakkossaajat oli kolmas ja Ossaajat neljäs.

Tulokset löytyvät osoitteesta http://teaclub.cc.tut.fi:8080/index.html .

Oululaisjoukkueiden sijoitukset kisoissa:

Yleinen sarja:

  • 3. Kakkossaajat
  • 4. Ossaajat
  • 5. Blagitarius Blagiators
  • 11. Ks.eny
  • 15. STH
  • 17. BoSS
  • 19. Pacman Brothers
  • 20. KombostiKobla
  • 21. Droit Pornstars
  • 26. SIK Muthafuckas
  • 34. Den Andra Kobla
  • 38. SIK Bastards
  • 73. Lihakombosti
  • 108. Droit RisingStars
  • 145. Seminologit
  • 186. Kyrppä69
  • 249. BoSS 2
  • 260. Optiem
  • 278. WonderChild
  • 400. OTiT Fuksit

Naisten sarja

  • 1. SIK Biaz
  • 2. Pinppi-69
  • 8. WIT Blanko
  • 23. Viritetyt harakat
  • 48. sNAPsi
  • 61. IhQ-peipet
  • 63. WiTTwo

 

MM-kyykkä 2005

Vuonna 2005 Blagitarius Blagiators toi hopeaa MM-kyykästä Ouluun. Mitalisijoille ylsivät myös naisten sarjassa pelanneet sNAPsi hopeallaan ja WIT Blanko pronssillaan.

Muutamia oululaistuloksia yleisestä sarjasta:

  • 2. Blagitarius Blagiators
  • 5. STH
  • 8. Seminologit
  • 13. Ks.Eny
  • 32. Pacman Brothers
  • 37. Boss
  • 40. SIK-bastards
  • 160. Droit Superstars
  • 163. KombostiKobla
  • 173. Sekajäte
  • 192. Hanpit
  • 203. Pso-ass
  • 283. TOP ALCOHOL
  • 313. Possut
  • 351. Droit Risingstars

Oulun naiset sijoittuivat komeasti TOP5:seen seuraavasti:

  • 2. sNAPsi
  • 3. WIT Blanko
  • 4. Ihqpeipet

MM-kyykkä 2004

Vuonna 2004 BoSS toi MM-kyykästä pronssia Ouluun

 

Muutamien oululaisten joukkueiden sijoituksia yleisessä sarjassa:

  • 3. BoSS
  • 21. Blagitarius Blagiators
  • 64. Hanpit
  • 72. Ks.Eny
  • 73. Droit SuperStars
  • 158. Pacman Brothers
  • 201. STH
  • 233. Pso-ass
  • 348. Droit RisingStars
  • 416. OTiT 1
  • 436. Top Alcohol

MM-kyykkä 15.2.2003

Muutamien oululaisten joukkueiden sijoituksia yleisessä sarjassa:

  • 32. OTiT 1
  • 41. OAMK 1
  • 144. OTiT 2
  • 279. OAMK 2