World Cup of Kyykkä

WCOK on vuonna 2010 ensimmäisen kerran järjestetty kaikille avoin kyykkäturnaus. Sen tilalla järjestettiin ennen Oulunmestaryyskyykkä (OM-kyykkä), sillä erolla että jälkimmäinen oli nimensä mukaisesti avoin vain oululaisille joukkueille. WCOK onkin saavuttanut suuren suosion kyykkääjien keskuudessa ja joukkueita on saapunut myös Oulun ulkopuolelta. Jatkot ja jatkobileet ovat olleet vuosi vuodelta paremmat!

Mukaan mahtuu yleiseen sarjaan 64 joukkuetta ja naisten sarjaan 16 sekä hallitussarjaan 12-16 joukkuetta. Lisäksi samaan aikaan järjestetään ja Firmasarja yhteistyökumppaneiden kanssa. . Päivän kruunavat huikeat loppubileet, joissa jaetaan vuoden himotuimmat kyykkäpalkinnot sekä juhlitaan pitkälle aamuun saakka.

Ilmoittautuminen ja muuta lisätietoa lisätään sivuille www.wcok.fi.